Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien määrä on valitettavasti kasvanut viime vuosina terveyden- ja sairaanhoidossa. Lastensuojelun yhtenä haasteena ovatkin mielenterveysongelmaiset lapset ja heidän hoidonpuute.
Psykiatrisen erikoissairaanhoidon asiakkaina oli vuonna 2019 yhtensä vajaa 50 000 alaikäistä lasta, näistä 4 000 lasta hoidettiin psykiatristen sairaalojen vuodeosastoilla. Kun potilasta hoidetaan psykiatrisen sairaalan vuodeosastolla, vaikka hän ei itse sitä haluaisi, puhutaan tahdosta riippumattomasta hoidosta.
Tahdosta riippumattoman hoidon tavoitteena on auttaa potilasta ja nopeuttaa paranemista. Potilaasta pidetään tarkasti huolta, ja potilas saa yhtä hyvää hoitoa kuin vapaaehtoisesti hoidossa oleva potilas.
Tahdosta riippumaton hoito on äärimmäinen keino turvata psykiatrinen hoito, koska vastentahtoinen hoito rajoittaa ihmisen liikkumisvapautta ja muita perusoikeuksia. Potilas on sairaalassa lukkojen takana, hänet saatetaan sitoa, jos hän on vaaraksi itselleen tai muille, ja hänelle voidaan antaa lääkkeitä vastoin hänen tahtoaan. Myös alaikäisen lapsen sairastaessa mielisairautta taikka muuta vakavaa mielenterveydenhäiriötä saatetaan lapsi tarvittaessa ottaa tahdosta riippumattomaan hoitoon, mikäli avohuollon keinoin lapsi ei ole enää autettavissa.
Milloin alaikäinen otetaan tahdosta riippumattomaan hoitoon?
Mielenterveysongelmien hoitoa säätelee muusta terveydenhuollosta poiketen erillinen mielenterveyslaki, jonka säädösten pohjalta tahdosta riippumaton hoito toteutetaan. Suomen mielenterveyslaissa on tehty ero alaikäisen ja aikuisen tahdosta riippumattoman hoidon edellytyksissä. Täysi-ikäisellä peruskriteerinä on mielisairaus, alaikäisellä tahdosta riippumaton hoito on mahdollista myös, kun alaikäinen kärsii vakavasta mielenterveyden häiriöstä ja laissa määritetyt lisäkriteerit täyttyvät. Alaikäisten tahdosta riippumaton hoito on siis mahdollista tilanteissa, joissa täysi-ikäisen kohdalla ei voitaisi pakkoa käyttää, koska peruskriteerinä olevan tilan määrittely on laajempi.
Vakavia mielenterveyshäiriöitä voivat olla esimerkiksi masennus, itsetuhoisuus ja itsemurhariski, vakava syömishäiriö, päihde- tai huumeongelma tai käytöshäiriö. Mielenterveyssairauksia ovat puolestaan esimerkiksi skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Päätös hoitoon määräämisestä
Tahdosta riippumattomaan hoitoon suunnataan yleensä terveyskeskuslääkärin kautta. Omainen, huoltaja, vanhempi, naapuri tai ystävä saattaa olla huolestunut läheisensä käytöksestä ja olla yhteydessä terveydenhuoltoon.
Lääkärillä on velvollisuus toimittaa alaikäinen potilas hoitoon, jos kyse on hyvin vakavasta mielenterveyden häiriöstä taikka mielisairaudesta, johon on hoitokeinoja, mutta potilas ei itse – sairaudesta johtuen – tunnista hoidon tarvetta tai ei kykene hakeutumaan itsenäisesti hoitoon. Alaikäinen lapsi harvoin itse tunnistaa hoidon tarpeen taikka hakeutuu itse hoitoon oma-aloitteisesti, joten yhteiskunnalla, kuten koululla ja varhaiskasvatuksella, on häiriöiden tunnistamisessa vanhempien ja huoltajien lisäksi suuri vastuu.
Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittaminen, ottaminen ja määrääminen tapahtuvat mielenterveyslain mukaisesti portaisesti
sairaalaan tarkkailuun lähettäminen (M1- lähete),
sairaalassa tarkkailuun ottaminen,
tarkkailulausunnon kirjaaminen (M2- lähete) ja
päätös tahdosta riippumattomasta hoidosta psykiatrisessa sairaalassa (M3- lähete).
Päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä perustuu lain mukaan näin ollen aina kolmen eri lääkärin näkemykseen hoitoon määräämisen tarpeellisuudesta.
Kun henkilö on otettu tarkkailuun, tulee viimeistään neljäntenä päivänä tarkkailuun ottamispäivän jälkeen antaa potilaasta kirjallinen tarkkailulausunto, jonka kirjoittaa sairaalan lääkäri. Tarkkailulausunnon tulee sisältää perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen alaikäisen tahdosta riippumatta olemassa. Jos tarkkailuaikana ilmenee, että edellytyksiä tarkkailuun otetun hoitoon määräämiseen ei ole, tarkkailussa pitämisestä on heti luovuttava ja potilas on poistettava sairaalasta hänen sitä halutessaan.
Ennen hoitoon määräämistä on lisäksi selvitettävä alaikäisen lapsen oma mielipide. Alaikäisen tarkkailuun otetun vanhemmille, huoltajille sekä henkilölle, jonka hoidossa ja kasvatuksessa alaikäinen on ollut välittömästi ennen tarkkailuun ottamista, on mahdollisuuksien mukaan varattava tilaisuus tulla joko suullisesti tai kirjallisesti kuulluksi.
Hoitoon määräämispäätöksen tekee yleensä sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri. Päätös on tehtävä tarkkailulähetteen, tarkkailulausunnon ja sairauskertomuksen perusteella.
Vahvasti lääkittynä ihmisellä ja varsinkin alaikäisellä on huonot mahdollisuudet puolustaa itseään. Siksi mielenterveyslaki pyrkii varmistamaan, että ketään ei panna lukkojen taakse perusteetta. Hoitoon tarvitaan aina sairaalasta riippumattoman ulkopuolisen lääkärin tarkkailulähete, ja päätös tehdään lääketieteellisin perustein.
Alaikäisen kohdalla hoitoonmääräämispäätös pitää alistaa heti hallinto-oikeuden vahvistettavaksi. Hoitoonmääräämispäätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Tahdosta riippumaton hoitojakso voi kestää enintään kolme kuukautta. Jos hoidon tarve jatkuu pidempään, mutta hoidon jatkamisesta ei päästä potilaan kanssa yhteisymmärrykseen, tahdosta riippumattoman hoidon edellytykset arvioidaan uudelleen sairaalassa. Tällöin tulee saada hoitavan sairaalan ulkopuolisen, riippumattoman lääkärin arvio ja lausunto siitä, ovatko tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisen edellytykset edelleen olemassa.
Potilaalla on myös mahdollisuus kieltäytyä tapaamasta ulkopuolista lääkäriä. Ulkopuolisen lääkärin arvio ei myöskään sido tarkkailulausunnon laativaa eikä päätöksen tekevää lääkäriä, mutta siinä esitetyt näkemykset on otettava huomioon päätöstä tehtäessä. Potilas voi myös pyytää itse valitsemansa lääkärin tekemään tämän ulkopuolisen arvion myös muulloinkin, kun kolmen kuukauden enimmäisajan täyttyessä. Tällöin kuitenkin potilas vastaa arvioinnista aiheutuvista kustannuksista itse.
Alaikäisellä potilaalla on tahdosta riippumattomassa hoidossa oikeuksia
Vaikka hoito toteutetaan vasten potilaan omaa tahtoa hänen psyykkisen tilanteensa turvaamiseksi, tulee hoidon aina määräytyä yksilöllisesti potilaan tarpeiden ja hoitosuunnitelman mukaisesti sekä mahdollisuuksien mukaisesti yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Näin turvataan potilaan oikeusturvaa.
Alaikäisillä potilailla ei ole yhtä laajoja oikeuksia päättää hoidostaan kuin aikuisilla. Laki säätää, että alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteestä on selvitettävä silloin, kun se hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden on mahdollista. Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa puolesta pystyy päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, ellei kykene, yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa.
Terveydenhuollon ammattihenkilön tulee oma-aloitteisesti arvioida, voiko alaikäinen osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Ikärajaa ei ole määritetty, vaan päätös perustuu aina arvioon. Jos alaikäinen arvioidaan kykeneväksi päättämään hoidostaan, häntä tulee hoitaa yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, jolloin hänellä on myös oikeus päättää tätä hoitotapahtumaa koskevien tietojensa luovuttamisesta. Silloin kun hoitopäätös tehdään yhdessä alaikäisen kanssa, tulee samalla selvittää, salliiko alaikäinen tietojensa luovuttamisen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalleen. Potilasasiakirjoihin tulee tehdä merkintä arviosta ja tietojen luovuttamisesta.
Tahdosta riippumattoman hoidon aikana henkilökunta voi:
rajoittaa potilaan liikkumista osaston ulkopuolella
rajoittaa potilaan yhteydenpitoa sairaalan ulkopuolelle
ottaa haltuun potilaan omaisuutta
tarkastaa omaisuutta tai potilaalle tulevia lähetyksiä
tarkastaa, ettei potilaalla ole vaatteissasi tai yllään esineitä tai aineita, jotka voivat vaarantaa potilaan oman tai toisten henkilöiden terveyden tai turvallisuuden
hoitaa potilasta lääketieteellisesti asianmukaisella tavalla, jos hoitamatta jättäminen vaarantaisi vakavasti potilaan tai toisten henkilöiden terveyden tai turvallisuuden.
Henkilökunnalla voi olla oikeus siirtää potilas suljettuun huoneeseen (eristäminen) jos:
potilaan käyttäytymisen tai potilaan uhkaamisen perusteella on todennäköistä, että potilas vahingoittaa itseään tai muita; tai
potilaan käyttäytyminen vaikeuttaa vakavasti muiden potilaiden hoitoa tai vaarantaa vakavasti potilaan omaa turvallisuutta tai potilas todennäköisesti vahingoittaa omaisuutta merkittävästi; tai
Potilaan eristäminen on välttämätöntä muusta erittäin painavasta hoitoon liittyvästä syystä.
Jos potilaan käyttäytyminen on niin väkivaltaista, että todennäköisesti potilas vahingoittaa itseään tai muita henkilökunnalla on oikeus sitoa potilas vöillä sänkyyn tilanteen rauhoittamiseksi.
Itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta päättää aina lääkäri. Jokaisesta rajoituksesta on päätettävä erikseen. Jos hoitohenkilökunta joutuu turvautumaan rajoitukseen kiireellisesti, lääkäri on kutsuttava välittömästi paikalle. Rajoitukset on lopetettava heti, kun potilaan vointi sallii sen. Kaikki rajoitukset tulee käydä potilaan kanssa läpi tilanteen rauhoituttua. (Lue lisää tulevasta koulutuksestamme: Itsemääräämisoikeus sosiaali- ja terveydenhuollossa )
Yhteydenpidon rajoittamisesta tulee laatia kirjallinen määräaikainen päätös, josta asianosaisia; potilasta ja henkilöä; johon päätös kohdistuu, tulee kuulla. Päätös voi olla voimassa enintään 30 päivää kerrallaan.
Eristämisestä ja sitomisesta tulee tehdä ilmoitus aluehallintovirastolle.
Kaikista potilaalle suoritetusta rajoitustoimenpiteistä tulee pitää rajoitusten käytön seurannan ja valvonnan turvaamiseksi erillistä luetteloa.
Terveydenhuollon viranomaisen vastuu
Tahdosta riippumaton hoito herättää tunteita ja jakaa mielipiteitä, varsinkin kun kyseessä on alaikäinen potilas.
Hoitoon pääsy kiireelliseen erikoissairaanhoitoon tulee turvata alaikäiselle potilaalle, eikä esimerkiksi ’’väliaikaista’’ sijoitusta lastensuojelulaitokseen voi koskaan käyttää keinona turvata lapsen terveyttä. Mikäli perusteet tahdosta riippumattomalle hoidolle ovat olemassa on terveydenhuollon viranomaisten vastuulla toteuttaa kiireellinen hoito.
Alaikäistä potilasta sekä hänen huoltajiaan tulee kuulla tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämistä tehtävää päätöstä laatiessa. Alaikäisen kuuleminen on lain velvoittamaa, lisäksi alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteestä tulee selvittää. (Lue lisää tulevasta koulutuksestamme: Lapsen osallisuus sosiaalihuollossa. )
Yleinen keskustelu lasten ja nuorten psyykkisistä sairauksista on lisääntynyt. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy, avun nopea tunnistaminen ja nopea hoitoon pääsy sekä laadukas avohoito ovat tärkeimmät asiat lasten ja nuorten mielenterveysongelmien auttamisessa.
Tutustu webinaarikoulutuksiimme ja tule oppimaan lapsen osallisuudesta, haastavista asiakastilanteista tai esimerkiksi potilaan itsemääräämisoikeudesta.