top of page
Lawila Oy

Lawilan tarina


Me, Maija ja Marianne, perustimme Lawilan halusta tehdä osaamisellamme jotain merkityksellistä ja käyttää hyödyksi vuosien saatossa syntynyttä ammattitaitoamme eri toimijoiden hyväksi.


Olemme työskennelleet puoli vuosikymmentä yhdessä lakimiehinä sosiaali- ja terveystoimessa ja sitä ennen kumpikin tahoillamme eri oikeudenalojen parissa. Työ sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kunnallishallinnon parissa on opettanut meille paljon paitsi sosiaali- ja terveydenhuollosta, sitä ohjaavasta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä myös kunnallishallinnosta ja hallintoprosesseista. Näitä oppeja haluamme välittää nyt eteenpäin.


Lain tunteminen on kunnissa välttämätöntä, koska se ohjaa koko toimintaa toimialasta riippumatta. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kuntien suurimmat toimialat ja sääntelyä siellä on paljon. Siksi juristin apua tarvitaan niin kokonaisuuksien hallinnassa kuin yksittäisissä ongelmatilanteissa jatkuvasti. Hyvä oikeudellinen osaaminen turvaa ja luo luottamusta toimintaan niin virkamiesten, työntekijöiden kuin kansalaistenkin näkökulmasta.


Haluamme tehdä lain soveltamisesta sujuvaa ja toimintaa tukevaa niin kunnille kuin yksityisillekin. Kunnille tarjottavien juridisten asiantuntijapalveluiden lisäksi autamme myös yksityishenkilöitä heidän ongelmissaan. Meillä Lawilassa laista puhutaan ihmisten kielellä, olipa ongelmasi suuri taikka pieni, hoidetaan se yhdessä.


Ota meihin yhteyttä!


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page