top of page

Miten teen päätöksen ja millaista on hyvä kirjaaminen sosiaalihuollossa?  webinaari 12.5.2021 

Koulutuksen aika ja paikka:

 

Webinaarikoulutus 12.5.2021 klo 9.00-12.00

 

 

Koulutuksen sisältö: 

Sosiaalihuollon palvelun, kuten esimerkiksi lastensuojelun, vammaispalvelun ja vanhuspalvelun antaminen perustuu asiakkaalle tehtävään hallintopäätökseen. Asiakkaalle tulee turvata oikeus hyvään sosiaalihuoltoon myös häntä koskevassa päätöksenteossa. Asiakkaalla on siis aina oikeus saada kirjallinen päätös sosiaalipalvelujen järjestämisestä. Mikäli sosiaalihuollon asiakas on tyytymätön saamansa sosiaalihuollon päätökseen, hänellä on oikeus hakea siihen muutosta. Hyvin laadittu ja perusteltu päätös vähentää muutoksenhaun tarvetta. 

Sosiaalihuollossa työntekijällä on kirjaamisvelvoite asiakastyöstään. Kirjaamisvelvoite alkaa, kun sosiaalihuollon viranomainen on saanut tiedon henkilön mahdollisesta sosiaalihuollon tarpeesta tai kun yksityinen palveluntuottaja alkaa toteuttaa sosiaalipalvelua tehdyn sopimuksen perusteella.  Mitä laadukkaampaa kirjaaminen on, sitä hyödyllisempää se on, niin sosiaalihuollon asiakkaalle kuin sosiaalihuollon työntekijällekin.  

Koulutuksen tarkoituksena on oppia laatimaan sosiaalihuollon asiakkaalle annettava päätös laadukkaasti ja perustellusti. Koulutuspäivän aikana käsitellään päätöksenteon perusteet, päätöksen perusteleminen, asianosaisen kuuleminen, päätöksessä olevan virheen korjaaminen, muutoksenhaku sekä hallintopäätöksen ja muun asiakirjan tiedoksianto.  

 

Koulutuksen jälkimäisellä osiolla käydään läpi sosiaalihuollon kirjaamisen perusperiaatteita ja hyvän kirjaamisen tavoitetta sekä muun muassa kirjaamista sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnalla.  

 

Koulutus on tarkoitettu sosiaalihuollossa työskenteleville sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille, sosiaalihuollon esimiehille ja muille sosiaalihuollossa työskenteleville, jotka työssään ovat tekemisissä sosiaalihuollon päätösten ja kirjaamisen kanssa. 

 

Koulutuksen ohjelma 

9.00  Sosiaalihuollossa tehtävä päätös 

 

  • Hallintoasian käsittelyä koskevat yleiset vaatimukset  

  • Asian selvittäminen ja asianosaisen kuuleminen   

  • Hallintoasiassa tehtävä päätös  

  • Päätöksessä olevan virheen korjaaminen   

  • Hallintopäätöksen ja muun asiakirjan tiedoksianto 

 

10.20-10.30 Tauko

 

10.30 Kirjaaminen  

 

  • Kirjaamisen perusperiaatteet 

  • Hyvän kirjaamisen vaatimukset 

  • Kirjaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnalla  

  • Asiakaslähtöinen kirjaaminen  

 

11.50 Loppusanat 

 

12:00 Koulutus päättyy 

 

Koulutuksen aikana pidetään kaksi 5-10min tauko. 

Webinaari koulutuksen hinta: 

  • 135 € + alv. 24 % / henkilö. 

  • Yhteishinta viidelle samasta organisaatiosta osallistuvalle on 565 € + alv 24 %. 

  • Mikäli osallistujia samasta organisaatiosta on enemmän kuin viisi, voitte pyytää myös tarjouksen. Ota yhteyttä

 

Ilmoittautuminen:

 

koulutukset@lawila.fi, p. 050 5511283 tai oheisella ilmoittautumislomakkeella

Koulutukseen ilmoittautumisen voi perua seitsemän päivää ennen koulutuksen alkua. Myöhemmin tehdystä peruutuksesta perimme 25 % koulutuksen täysimääräisestä osallistumismaksusta. Mikäli osallistumista ei peruuteta, perimme osallistumismaksun kokonaan. 

 

Webinaarin hintaan sisältyy: Koulutus ja sähköinen koulutusmateriaali. 

 

Koulutuksen sisällön PDF -tiedostona löydät tästä: 

bottom of page